sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kas näin heiluu kassi, ja kassi heiluu näin

Fat Penguin


Fat penguin  on hyväntuulinen olento. Se tykkää, kun vatsa saa täytettä ja pullistelee muhkeana. Hän on juuri minulle sopiva matkakumppani, sillä pikku seikkailuille lähtiessä täytyy naisella olla jonkin verran aarteistoa mukana - rahapussi, kännykkä, huulipuna, sakset, kampa, neula, nenäliinat, juomapullo, vihko, kyniä, avaimetkin...



Angry Fox

Angry Fox, joka avattuna ei enää ole lainkaan angry... :)


Angry Fox näyttää pinnalta kasoen melko äkäiseltä olennolta, mutta kun hän avaa suunsa, huomataan, että se kaikki olikin vain suojausta kovaa maailmaa vastaan. Sisimmältään hän on pyöreäsilmäinen maailmaa ihmettelevä  selviytyjä. Angry Fox kulkee mukanani, kun seikkailut ovat lyhyitä ja kevyitä pyrähdyksiä, eikä mukaan tarvita kuin kännykkä ja vähän vararahastoa. Ilkeä ilme Foxin kasvoissa onkin tervetulllut, jotta hämäräperäiset lähestyjät pysyvät loitolla ja Gabriella (rakas kännykkäni) saa kulkea mukana turvallisesti.

Molemmat eläinystäväni ovat huovuttua suomalaista lampaanvillaa (made by me).

perjantai 10. toukokuuta 2013

Omega

Tänään on Helatorstai, jolloin muistetaan Jeesuksen taivaaseen astumista. Suunnistin kameran kanssa Vatialan uuden krematorion siunaamistilaisuuteen.

Ihmisen maallisen taipaleen loppu oli ihan konkreettisesti käsillä - viimeinen taival krematoriossa kulki tarkkaan suunniteltua reittiä kylmiöstä uuniin ja tuhkan puhdistukseen. Tunnelma oli jokseenkin teollinen ja arkipäiväinen. Toisaalta vainajan tuhkaa hakevia omaisia varten on suunniteltu rakennukseen seesteisen kaunis tila. Tilojen suunnittelussa olikin otettu hienosti huomioon kuolemaan liittyviä vertauskuvia.

Tunnelmasta tuli mieleen Birdgit Andersonin valokuvanäyttely muutaman vuoden takaa - Viimeinen matka - Valokuvaessee huolenpidosta kuoleman jälkeen.  Andersonin dokumentaariset valokuvat riisuvat kuolemalta ja kuolleiden kanssa työskentelevien ammatista turhan mystiikan, silti mukana on hellyyttä ja arvostamista. Samanlainen tunnelma minulle välittyi krematoriossakin.





Vatialan uuden krematorion sisääntuloaulan edessä on käytetty vapasti ruostuvaa terästä. 
Se jatkaa ruostumistaan vielä noin vuoden ajan. Erinomaisen hienon näköinen yhdistelmä rakennuksen seinän ja vieressä kasvavan metsikön vihreiden sävyjen kanssa. Rakennuksen pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Mikko Suominen.




Pirkanmaalla on ollut pulaa tuhkauspaikoista. 
Nyt ei enää tarvitse vainajia viedä tuhkattavaksi Hämeenlinnaan eikä Poriin, 
vaan suurin osa Pirkanmaan vainajista tullaan tuhkaamaan Vatialan krematoriossa.

Uudessa krematoriossa on otettu ympäristökin huomioon: 
suodatinlaitteet keräävät hiukkaset, raskasmetallit ja dioksiinin. 
Poltosta tuleva lämpö otetaan talteen ja sillä lämmitetääm krematorion tilat.




Sisätilojen värimaailma tulee puhtaasti materiaaleista. 
Maaleja ei ole käytetty kuin hieman lattiassa. 
Pinnat ovat betonia, harkkoja, metallia ja kaikenlaisia teknisiä kapistuksia 
- arkkitehti on hienosti ottanut huomioon rakennuksen tarkoituksen 
ja kiinnittänyt huomiota kuoleman läheisyyden vertauskuvallisuuteen.



Kun ihmisen pääkytkin sulkeutuu, on edessä matka tuntemattomaan... 
Vainajan ruumis kuitenkin saattaa lähteä tuhkattavaksi. 
Tampereella oli viime vuonna tuhkattu 77% vainajista.


  
Krematorioon saavutaan kylmäkaappien kautta. Paikkoja löytyy 50 vainajalle. 





 


 Krematorion uuni toimii maakaasulla. Uunin pintamateriaali on metallia. 
Vaikka tilassa oli eri materiaaleja, sointui niiden harmaa värimaailma toisiinsa. 
Vain erilaisissa johdoissa, mittareissa yms. oli vahvoja huomiovärejä.




Prosessin etenemistä voidaan seurata tästä uunin kyljessä olevasta näyttötaulusta. 
Uunin kapasiteetti on 1700-1800 vainajaa vuodessa. 




Rakennuksessa on paljon tekniikkaa ja johtoja ja mittareita jne. 
Rakennuskustannukset olivat n. 3 miljoonaa €, josta laitteisto vei 800 000 €. 
Siitä uunin osuus oli noin 400 000.
 



"Minä jätän teille rauhan. 
Oman rauhani minä annan teille, 
en sellaista jonka maailma antaa. 
Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." 
Joh 14:27


Valokuvat: Kirsi Tahkola, Vatialan krematorio 9.5.2013.




lauantai 19. tammikuuta 2013

Kukkia ja vasaroita



Voipaalan taidekeskuksessa pidettiin 12.1. työpaja Väriherkkuja luonnosta -kasvivärjäysnäyttelyssä vieraileville kävijöille. Työpajassa tehtiin kukkakauppojen vanhentuneista, kompostiin menevistä kukista kuvioita kankaalle vasaroimalla Maarit Humalajärven ohjein. 



Ja näin se tapahtui...



  Aluksi tarvitaan vielä tuoreehkoja kukkia, 
esimerkiksi tässä kukkakaupan jo parhaat 
päivänsä nähneitä nuukahtaneita ruusuja...
 


  

 Pohjakankaana, johon kuvio "painetaan", 
voi olla vaikkapa puuvilla ja työvälineenä vasara.


 
  

Aluksi tehdään kasvien osista kankaalle sommitelma. 
Minulla on tässä paksuja kukkia, 
jolloin tulee levinnyttä akvarellimaista jälkeä. 
Ohuilla terälehdillä saisi tarkempia kuviota.
  


  

 Asetelman päälle laitetaan kontaktimuovia. 




 Vasaroidaan kukkia niin, että niistä irtoaa väri kankaaseen. 
Välillä voi kurkistella kankaan alapuolelle 
ja katsoa onko väriä irronnut tarpeeksi. 
Jos ei, niin heilutellaan vasraa vielä tovi.


 

Sitten irroitetaan kontaktimuovi kankaan päältä.
Jos kasvin osat ovat olleet ohuita, esim terälehtiä, 
jää niistä kaunis kuvio kontaktimuoviinkin, 
jota voi käyttää johonkin askarteluun 
- esimerkiksi korttien tekoon.  




Mutta varsinainen taideteos muodostuu kankaalle. 
Tässä vasemmalla kontaktimuoviin mäskääntyneet kasvit, 
oikealla akvarellimainen kangas. 




Nyt kankaan pintaan voisi hyvin kirjoa langoin 
suloisia kuvioita korostamaan väriealueiden muotoja yms.



 

Tällaisia tarkkarajaisia kuvioita saa aikaan ohuilla kasvinosilla 
- vasemmalla kankaalle vasaroitu kuvio, 
oikealla kontaktimuoviin vasaroinnin jäljiltä jääneet terälehdet. 
(Kuvassa työpajassa vierailleen henkilön tekemä teos)
 


 

Toinen esimerkki ohuilla materiaaleilla tehdystä vasarapainannasta, 
vasemmalla herkkävärinen kangas ja 
oikealla kontaktimuoviin jääneet terälehdet. 
(Made by Sirpa)



 

 Ja työpajan loputtua jäljelle jääneistä ja hieman nuutuneista kukista 
saatiin vielä muutama kukkakimppukin sidottua 
- päiväksi pariksi kukkaistuoksua ja iloa silmälle. :)




 
Tässä kankaassa on jo 10 v sitten suoraan pihalta 
poimituista orvokeista kankaalle vasaroituja kuvioita. 
Kangas on puuvillaa ja puretettu etukäteen alunalla. 
Marketta Järvisen tekemä kasvipainanta.


Mukavaa oppia uudenlaisia tekniikoita kankaan kuviointiin. Kasvivärein tapahtuvan värjäämisen ja painannan saralla löytyy monenlaisia mahdollisuuksia perinteisen kasvivärjäyksen lisäksikin. Vasaroimalla, tai vaikka mankelin läpi puristamalla, kankaan kuviointi on vielä luontoystävällistäkin - ei tarvitse lämmittää liemiä, ei käyttää vettä ja kasvitkin ovat uusiutuvaa luonnonvaraa - joko ulkoa poimittuna tai kukkakaupoista pois heitettävinä. Toki kuvioiden kesto esimerkiksi käyttövaatteessa ei taida kovin kummoinen olla... mutta tuotteisiin, joita ei paljoa pestä tämä sopii hienosti!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tulisipa kirjava kivonen



Uusi Vuosi 2013.
Tulisipa kirjava kivi, löytyisivät palkeet ja ahjo... joutsenen sulan kärki, pisara lypsämättömän lehmän maitoa, yksi ohranjyvä, yksi lampaanvillakiehkura...
...nyt tarvittaisiin takoja iän ikuinen...
Se on seppo Ilmarinen
päivän kolmannen perästä
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
näki Sammon syntyväksi,
kirjokannen kasvavaksi.

Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
TAKOa taputtelevi


Takoi Sammon taitavasti


laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn,
rahamyllyn kolmantehen.


Siitä jauhoi uusi Sampo


kirjokansi kiikutteli


jauhoi purnun puhtehessa:
yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä,
kolmannen kotipitoja.


Niin ihastui Pohjan Akka


saattoi sitte Sammon suuren


Pohjolan kivimäkehen,
vaaran vaskisen sisähän
yheksän lukon ta´aksi.


Siihen juuret juurrutteli
yheksän sylen syvähän


juuren juurti maaemähän,
toisen vesiviertehesen,
kolmannen kotimäkehen.

 

Kalevala runo 10: 403-433
Kuvat: Kirsi Tahkola, Tampereen Ratinanniemen ilotulitus 31.12.2012.

Ainakin nurkissa lymyilevät pirut ja paholaiset on nyt karkoitettu kovaäänisten rakettien avulla. 

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pellon kultaa ja olkikruunuja



Tänä syksynä hurahdin taas himmeleihin! Pitkästä aikaa!

Perkasin rukiin oljista esiin ihanan kiiltävää pellon kultaa.  Tänä vuonna olkien löytäminen olikin työn takana, sillä kasvuvuosi oli aivan onneton.

Olen istunut monia tunteja nautiskellen radio- ja tv-ohjelmista, joululevyistä, yön hiljaisuudesta... ja samalla antanut sormien kulkea himmeänkiiltävien olkien lomassa - pujotellen, kiertäen, solmien, rakentaen.

Joulunaluskiireetkin unohtuivat olkien lumoon ja rauha laskeutui mieleen - himmeleitä tehdessä tuntee olevansa tekemisissä omien juurien kanssa, suomalaisen perinteen ytimessä uusien mahdollisuuksien äärellä. Tällaiselle maata rakastavalle ihmiselle on antoisaa työstää materiaali alusta loppuun, pellon korsista parvekkeella loistavaksi kruunuksi.




Ensi kesänä yritän vielä kasvattaakin itse muutaman neliön ruista - vaikka oletuksena on, että tulos ei tule olemaan kaksinen... :) Eli taitaa olkien etsiminen taas mennä ostohommiksi - ja vaikeaa tulee olemaan niiden löytäminen - syyskylvön aika ainakin oli ihan mahdoton.

Kävin joulun alla myös tutustumassa Voipaalan taidekeskuksessa himmelitaiteilija Laimi Mäen  tekemiin huikeisiin himmeleihin, alla niistä muutamia kuvia.


Himmeli: Laimi Mäki

Himmeli: Laimi Mäki


Himmeli: Laimi Mäki


Himmeli: Laimi Mäki

Himmeli: Laimi Mäki

maanantai 2. tammikuuta 2012

Ihanaa uuden opettelua!

Joulu on käsityömyyjäisten aikaa - mukaan vaan! :)

Yksi myyntituotteeni oli pikkukukkarot/-laukut. Niiden tekeminen oli uusi taito opeteltavaksi, piti harjoitella mm. kukkaronkehysten kiinnittämisen tekniikkaa.

Alla olevissa kuvissa ovat minun ensimmäiset pikkulaukkuni. Auksi tekeminen oli hidasta kokeilua ja jos tekee yksilöllisiä, mietittyjä töitä, niin jokaisen työn suunnitteluun ja tarinan kehittelyyn menee hyvänlaisesti aikaa. Ei tällä systeemillä siis palkoille pääse, mutta käsitöiden tekeminen on rauhoittavaa, terapeuttista ja niin MUKAVAA! :) 






Tämä punakuvioinen laukku on puisella leimasimella käsin painettua puuvillaa. Pinnalle ompelin maailmalla kierrelleitä, vanhoista vaatteista ja varastoista kerättyjä nappeja - monta tarinaa kerrottavana!






Onnea tuova :) norsulaukku on tehty teollisesti painetusta puuvillakankaasta, olkahihnanyöri on hyvän ystävän käsityöläistädin perintöä, metallinen norsu on kulkenut thaimaalaisen paidan nappina monet matkat - kun laukun kanssa kulkee, norsu hiljaa kilisee onnellisia säveliä.






Sinisen laukun puuvillakangas on värjätty solmubatiikkitekniikalla, oranssi päälle ommeltu kukkanen on käsin virkattua pitsiä ja nappi löytyi mummulta peritystä nappilaatikosta. Vanhat tavarat saavat uuden mahdollisuuden kertoa tarinaansa ja olla osallisina uusissa tarinoissa...


...tarinoissa, joihin käsityön tekijä ei enää voi vaikuttaa. Nämäkin pikkulaukut ovat jo saaneet uuden kodin... :)
Synnytetyt teokset kulkevat omia, tekijälle tietämättömiä, polkujaan...



Tähän liittyen pohdittavaksi vielä Tuovi Määttäsen runo kokoelmasta Oranssikuu, 2002

Korienpunoja, laukuntekijä
kenelle solmit kaunista koria,
kenelle tikkaat nahkaista laukkua?

Hänelle teen, joka laukussa kantaa
korissa kantaa kannen alla
viinipulloa, aurinkorasvaa,
pokkarikirjoja, turistikarttaa,
tanssikenkiä, rakkauslauluja

kenelle vielä?

Hänelle teen, joka laukussa kantaa
korissa kantaa kannen alla
aapiskirjoja, lämmintä leipää,
maitoa, marjoja, malarialääkettä,
puhdasta paitaa, virkkuupeittoa

kenelle vielä?
 

Hänelle teen, joka laukussa kantaa,
korissa kantaa kannen alla
 pommia, aseita, ammuksia,
räjähdyspanosta, ruumisarkkuja,
sirpaleita ja palavaa seinää
kostoa, itkua,
kuolemaa
omaansa ja muiden.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ötökkähommia





Täällä taas piiitkästä piitkästä aikaa! :)

Meillä tapahtui alkukesästä kummia. 
Jättiläisötökät nimittäin ilmaantuivat häiritsemään päiviäni... ja välillä öitäkin! Niitä alkoi yllättäin kasvaa käsistäni - ensimmäisenä vanhan punaisen villapaidan hiharöyhelöt alkoivat räpsytellä itseään, ne irtautuivat paidasta paljetein kimaltelevaksi perhoseksi! Heti sen jälkeen iki-ihanat ja ikivanhat pitsein ja pistoin paikatut rakkaat farkkuni hajosivat pitkiä jalkojaan sätkytteleväksi joskin melko iloisen näköiseksi hämähäkiksi. 
Eikä aikaakaan, kun vanha alpakkalangasta neulottu yksinäinen polvenlämmitin kasvatti läpikuultavat siivet ja alkoi surista ampiaisena. Yhtenä aurinkoisena kesäeväsretkipäivänä Mäntässä sormieni lomasta puikahti virttyneestä villahuovasta esiin kääriytyvä tatuoitu hiirulainen ja pieni maan matonenkin halusi mukaan luikerrella...

Ei ne kauaa meillä asustaneet, muuttivat uuteen kotiin... sammalmetsään Ikaalisiin... siellä niitä voi satunnainen ohikulkija salaa kurkistella ja ihmetellä niiden kisailua pikku nallejen kanssa... :)



Free Hit Counter