perjantai 10. toukokuuta 2013

Omega

Tänään on Helatorstai, jolloin muistetaan Jeesuksen taivaaseen astumista. Suunnistin kameran kanssa Vatialan uuden krematorion siunaamistilaisuuteen.

Ihmisen maallisen taipaleen loppu oli ihan konkreettisesti käsillä - viimeinen taival krematoriossa kulki tarkkaan suunniteltua reittiä kylmiöstä uuniin ja tuhkan puhdistukseen. Tunnelma oli jokseenkin teollinen ja arkipäiväinen. Toisaalta vainajan tuhkaa hakevia omaisia varten on suunniteltu rakennukseen seesteisen kaunis tila. Tilojen suunnittelussa olikin otettu hienosti huomioon kuolemaan liittyviä vertauskuvia.

Tunnelmasta tuli mieleen Birdgit Andersonin valokuvanäyttely muutaman vuoden takaa - Viimeinen matka - Valokuvaessee huolenpidosta kuoleman jälkeen.  Andersonin dokumentaariset valokuvat riisuvat kuolemalta ja kuolleiden kanssa työskentelevien ammatista turhan mystiikan, silti mukana on hellyyttä ja arvostamista. Samanlainen tunnelma minulle välittyi krematoriossakin.





Vatialan uuden krematorion sisääntuloaulan edessä on käytetty vapasti ruostuvaa terästä. 
Se jatkaa ruostumistaan vielä noin vuoden ajan. Erinomaisen hienon näköinen yhdistelmä rakennuksen seinän ja vieressä kasvavan metsikön vihreiden sävyjen kanssa. Rakennuksen pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Mikko Suominen.




Pirkanmaalla on ollut pulaa tuhkauspaikoista. 
Nyt ei enää tarvitse vainajia viedä tuhkattavaksi Hämeenlinnaan eikä Poriin, 
vaan suurin osa Pirkanmaan vainajista tullaan tuhkaamaan Vatialan krematoriossa.

Uudessa krematoriossa on otettu ympäristökin huomioon: 
suodatinlaitteet keräävät hiukkaset, raskasmetallit ja dioksiinin. 
Poltosta tuleva lämpö otetaan talteen ja sillä lämmitetääm krematorion tilat.




Sisätilojen värimaailma tulee puhtaasti materiaaleista. 
Maaleja ei ole käytetty kuin hieman lattiassa. 
Pinnat ovat betonia, harkkoja, metallia ja kaikenlaisia teknisiä kapistuksia 
- arkkitehti on hienosti ottanut huomioon rakennuksen tarkoituksen 
ja kiinnittänyt huomiota kuoleman läheisyyden vertauskuvallisuuteen.



Kun ihmisen pääkytkin sulkeutuu, on edessä matka tuntemattomaan... 
Vainajan ruumis kuitenkin saattaa lähteä tuhkattavaksi. 
Tampereella oli viime vuonna tuhkattu 77% vainajista.


  
Krematorioon saavutaan kylmäkaappien kautta. Paikkoja löytyy 50 vainajalle. 





 


 Krematorion uuni toimii maakaasulla. Uunin pintamateriaali on metallia. 
Vaikka tilassa oli eri materiaaleja, sointui niiden harmaa värimaailma toisiinsa. 
Vain erilaisissa johdoissa, mittareissa yms. oli vahvoja huomiovärejä.




Prosessin etenemistä voidaan seurata tästä uunin kyljessä olevasta näyttötaulusta. 
Uunin kapasiteetti on 1700-1800 vainajaa vuodessa. 




Rakennuksessa on paljon tekniikkaa ja johtoja ja mittareita jne. 
Rakennuskustannukset olivat n. 3 miljoonaa €, josta laitteisto vei 800 000 €. 
Siitä uunin osuus oli noin 400 000.
 



"Minä jätän teille rauhan. 
Oman rauhani minä annan teille, 
en sellaista jonka maailma antaa. 
Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." 
Joh 14:27


Valokuvat: Kirsi Tahkola, Vatialan krematorio 9.5.2013.




lauantai 19. tammikuuta 2013

Kukkia ja vasaroita



Voipaalan taidekeskuksessa pidettiin 12.1. työpaja Väriherkkuja luonnosta -kasvivärjäysnäyttelyssä vieraileville kävijöille. Työpajassa tehtiin kukkakauppojen vanhentuneista, kompostiin menevistä kukista kuvioita kankaalle vasaroimalla Maarit Humalajärven ohjein. 



Ja näin se tapahtui...



  Aluksi tarvitaan vielä tuoreehkoja kukkia, 
esimerkiksi tässä kukkakaupan jo parhaat 
päivänsä nähneitä nuukahtaneita ruusuja...
 


  

 Pohjakankaana, johon kuvio "painetaan", 
voi olla vaikkapa puuvilla ja työvälineenä vasara.


 
  

Aluksi tehdään kasvien osista kankaalle sommitelma. 
Minulla on tässä paksuja kukkia, 
jolloin tulee levinnyttä akvarellimaista jälkeä. 
Ohuilla terälehdillä saisi tarkempia kuviota.
  


  

 Asetelman päälle laitetaan kontaktimuovia. 




 Vasaroidaan kukkia niin, että niistä irtoaa väri kankaaseen. 
Välillä voi kurkistella kankaan alapuolelle 
ja katsoa onko väriä irronnut tarpeeksi. 
Jos ei, niin heilutellaan vasraa vielä tovi.


 

Sitten irroitetaan kontaktimuovi kankaan päältä.
Jos kasvin osat ovat olleet ohuita, esim terälehtiä, 
jää niistä kaunis kuvio kontaktimuoviinkin, 
jota voi käyttää johonkin askarteluun 
- esimerkiksi korttien tekoon.  




Mutta varsinainen taideteos muodostuu kankaalle. 
Tässä vasemmalla kontaktimuoviin mäskääntyneet kasvit, 
oikealla akvarellimainen kangas. 




Nyt kankaan pintaan voisi hyvin kirjoa langoin 
suloisia kuvioita korostamaan väriealueiden muotoja yms.



 

Tällaisia tarkkarajaisia kuvioita saa aikaan ohuilla kasvinosilla 
- vasemmalla kankaalle vasaroitu kuvio, 
oikealla kontaktimuoviin vasaroinnin jäljiltä jääneet terälehdet. 
(Kuvassa työpajassa vierailleen henkilön tekemä teos)
 


 

Toinen esimerkki ohuilla materiaaleilla tehdystä vasarapainannasta, 
vasemmalla herkkävärinen kangas ja 
oikealla kontaktimuoviin jääneet terälehdet. 
(Made by Sirpa)



 

 Ja työpajan loputtua jäljelle jääneistä ja hieman nuutuneista kukista 
saatiin vielä muutama kukkakimppukin sidottua 
- päiväksi pariksi kukkaistuoksua ja iloa silmälle. :)




 
Tässä kankaassa on jo 10 v sitten suoraan pihalta 
poimituista orvokeista kankaalle vasaroituja kuvioita. 
Kangas on puuvillaa ja puretettu etukäteen alunalla. 
Marketta Järvisen tekemä kasvipainanta.


Mukavaa oppia uudenlaisia tekniikoita kankaan kuviointiin. Kasvivärein tapahtuvan värjäämisen ja painannan saralla löytyy monenlaisia mahdollisuuksia perinteisen kasvivärjäyksen lisäksikin. Vasaroimalla, tai vaikka mankelin läpi puristamalla, kankaan kuviointi on vielä luontoystävällistäkin - ei tarvitse lämmittää liemiä, ei käyttää vettä ja kasvitkin ovat uusiutuvaa luonnonvaraa - joko ulkoa poimittuna tai kukkakaupoista pois heitettävinä. Toki kuvioiden kesto esimerkiksi käyttövaatteessa ei taida kovin kummoinen olla... mutta tuotteisiin, joita ei paljoa pestä tämä sopii hienosti!

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tulisipa kirjava kivonen



Uusi Vuosi 2013.
Tulisipa kirjava kivi, löytyisivät palkeet ja ahjo... joutsenen sulan kärki, pisara lypsämättömän lehmän maitoa, yksi ohranjyvä, yksi lampaanvillakiehkura...
...nyt tarvittaisiin takoja iän ikuinen...
Se on seppo Ilmarinen
päivän kolmannen perästä
kallistihe katsomahan
ahjonsa alaista puolta:
näki Sammon syntyväksi,
kirjokannen kasvavaksi.

Siitä seppo Ilmarinen,
takoja iän-ikuinen,
TAKOa taputtelevi


Takoi Sammon taitavasti


laitahan on jauhomyllyn,
toisehen on suolamyllyn,
rahamyllyn kolmantehen.


Siitä jauhoi uusi Sampo


kirjokansi kiikutteli


jauhoi purnun puhtehessa:
yhen purnun syötäviä,
toisen jauhoi myötäviä,
kolmannen kotipitoja.


Niin ihastui Pohjan Akka


saattoi sitte Sammon suuren


Pohjolan kivimäkehen,
vaaran vaskisen sisähän
yheksän lukon ta´aksi.


Siihen juuret juurrutteli
yheksän sylen syvähän


juuren juurti maaemähän,
toisen vesiviertehesen,
kolmannen kotimäkehen.

 

Kalevala runo 10: 403-433
Kuvat: Kirsi Tahkola, Tampereen Ratinanniemen ilotulitus 31.12.2012.

Ainakin nurkissa lymyilevät pirut ja paholaiset on nyt karkoitettu kovaäänisten rakettien avulla. 
Free Hit Counter