Puolivillaisten lampaiden kaupungissa

Susi tulee puolivillaiseen lampaiden kaupunkiin filmaamaan ja näyttämään, kuinka tehdään taidetta. Vuoden verran susi videoi kaupungin elämää ja järjestää sitten maksullisen filmiesityksen lampaille. Nämä eivät näkemästään pidä ja suden yritys sivistää lampaita tulee ankarasti tuomituksi:

"Sinä yritit meitä sivistää

ja nyt kaikkien päätä kivistää!

Ja tehtyään tämän huomion

lampaat lukivat sudelle tuomion:

Sen kamera koskeen heitettiin.

Susi pantiin pataan

ja keitettiin

padassa elävältä."

(Jukka Itkonen, 1997, Ilman sarvia ja hampaita)

Ompelin lammasistuinalustat valkoisesta teddy- ja mustasta fleecekankaasta. Vatsantäytteenä  n.2 cm paksua superlonlevyä. "Puolivillaisen" lampaan selässä on lämmintä istuskella ja tarinoida.

 

Kas näin heiluu kassi, ja kassi heiluu näin

Fat Penguin

Fat penguin  on hyväntuulinen olento. Se tykkää, kun vatsa saa täytettä ja pullistelee muhkeana. Hän on juuri minulle sopiva matkakumppani, sillä pikku seikkailuille lähtiessä täytyy naisella olla jonkin verran aarteistoa mukana - rahapussi, kännykkä, huulipuna, sakset, kampa, neula, nenäliinat, juomapullo, vihko, kyniä, avaimetkin...

Angry Fox

Angry Fox, joka avattuna ei enää ole lainkaan angry... :)

Angry Fox näyttää pinnalta kasoen melko äkäiseltä olennolta, mutta kun hän avaa suunsa, huomataan, että se kaikki olikin vain suojausta kovaa maailmaa vastaan. Sisimmältään hän on pyöreäsilmäinen maailmaa ihmettelevä  selviytyjä. Angry Fox kulkee mukanani, kun seikkailut ovat lyhyitä ja kevyitä pyrähdyksiä, eikä mukaan tarvita kuin kännykkä ja vähän vararahastoa. Ilkeä ilme Foxin kasvoissa onkin tervetulllut, jotta hämäräperäiset lähestyjät pysyvät loitolla ja Gabriella (rakas kännykkäni) saa kulkea mukana turvallisesti.

Molemmat eläinystäväni ovat huovuttua suomalaista lampaanvillaa (made by me).

Kukkia ja vasaroita

Voipaalan taidekeskuksessa pidettiin 12.1. työpaja Väriherkkuja luonnosta -kasvivärjäysnäyttelyssä vieraileville kävijöille. Työpajassa tehtiin kukkakauppojen vanhentuneista, kompostiin menevistä kukista kuvioita kankaalle vasaroimalla Maarit Humalajärven ohjein. 

Ja näin se tapahtui...

  Aluksi tarvitaan vielä tuoreehkoja kukkia, 

esimerkiksi tässä kukkakaupan jo parhaat 

päivänsä nähneitä nuukahtaneita ruusuja...

 

  

 Pohjakankaana, johon kuvio "painetaan", 

voi olla vaikkapa puuvilla ja työvälineenä vasara.

 

  

Aluksi tehdään kasvien osista kankaalle sommitelma. 

Minulla on tässä paksuja kukkia, 

jolloin tulee levinnyttä akvarellimaista jälkeä. 

Ohuilla terälehdillä saisi tarkempia kuviota.

  

  

 Asetelman päälle laitetaan kontaktimuovia. 

 Vasaroidaan kukkia niin, että niistä irtoaa väri kankaaseen. 

Välillä voi kurkistella kankaan alapuolelle 

ja katsoa onko väriä irronnut tarpeeksi. 

Jos ei, niin heilutellaan vasraa vielä tovi.

 

 

Sitten irroitetaan kontaktimuovi kankaan päältä.
Jos kasvin osat ovat olleet ohuita, esim terälehtiä, 

jää niistä kaunis kuvio kontaktimuoviinkin, 

jota voi käyttää johonkin askarteluun 

- esimerkiksi korttien tekoon.  

Mutta varsinainen taideteos muodostuu kankaalle. 

Tässä vasemmalla kontaktimuoviin mäskääntyneet kasvit, 

oikealla akvarellimainen kangas. 

 

Nyt kankaan pintaan voisi hyvin kirjoa langoin 

suloisia kuvioita korostamaan väriealueiden muotoja yms.

 

Tällaisia tarkkarajaisia kuvioita saa aikaan ohuilla kasvinosilla 

- vasemmalla kankaalle vasaroitu kuvio, 

oikealla kontaktimuoviin vasaroinnin jäljiltä jääneet terälehdet. 

(Kuvassa työpajassa vierailleen henkilön tekemä teos)
 

 

Toinen esimerkki ohuilla materiaaleilla tehdystä vasarapainannasta, 

vasemmalla herkkävärinen kangas ja 

oikealla kontaktimuoviin jääneet terälehdet. 

(Made by Sirpa)

 

 Ja työpajan loputtua jäljelle jääneistä ja hieman nuutuneista kukista 

saatiin vielä muutama kukkakimppukin sidottua 

- päiväksi pariksi kukkaistuoksua ja iloa silmälle. :)

 

Tässä kankaassa on jo 10 v sitten suoraan pihalta 

poimituista orvokeista kankaalle vasaroituja kuvioita. 

Kangas on puuvillaa ja puretettu etukäteen alunalla. 

Marketta Järvisen tekemä kasvipainanta.

Mukavaa oppia uudenlaisia tekniikoita kankaan kuviointiin. Kasvivärein tapahtuvan värjäämisen ja painannan saralla löytyy monenlaisia mahdollisuuksia perinteisen kasvivärjäyksen lisäksikin. Vasaroimalla, tai vaikka mankelin läpi puristamalla, kankaan kuviointi on vielä luontoystävällistäkin - ei tarvitse lämmittää liemiä, ei käyttää vettä ja kasvitkin ovat uusiutuvaa luonnonvaraa - joko ulkoa poimittuna tai kukkakaupoista pois heitettävinä. Toki kuvioiden kesto esimerkiksi käyttövaatteessa ei taida kovin kummoinen olla... mutta tuotteisiin, joita ei paljoa pestä tämä sopii hienosti!

Pellon kultaa ja olkikruunuja

Tänä syksynä hurahdin taas himmeleihin! Pitkästä aikaa!

Perkasin rukiin oljista esiin ihanan kiiltävää pellon kultaa.  Tänä vuonna olkien löytäminen olikin työn takana, sillä kasvuvuosi oli aivan onneton.

Olen istunut monia tunteja nautiskellen radio- ja tv-ohjelmista, joululevyistä, yön hiljaisuudesta... ja samalla antanut sormien kulkea himmeänkiiltävien olkien lomassa - pujotellen, kiertäen, solmien, rakentaen.

Joulunaluskiireetkin unohtuivat olkien lumoon ja rauha laskeutui mieleen - himmeleitä tehdessä tuntee olevansa tekemisissä omien juurien kanssa, suomalaisen perinteen ytimessä uusien mahdollisuuksien äärellä. Tällaiselle maata rakastavalle ihmiselle on antoisaa työstää materiaali alusta loppuun, pellon korsista parvekkeella loistavaksi kruunuksi.

Ensi kesänä yritän vielä kasvattaakin itse muutaman neliön ruista - vaikka oletuksena on, että tulos ei tule olemaan kaksinen... :) Eli taitaa olkien etsiminen taas mennä ostohommiksi - ja vaikeaa tulee olemaan niiden löytäminen - syyskylvön aika ainakin oli ihan mahdoton.

Kävin joulun alla myös tutustumassa Voipaalan taidekeskuksessa himmelitaiteilija Laimi Mäen  tekemiin huikeisiin himmeleihin, alla niistä muutamia kuvia.

Himmeli: Laimi Mäki

Himmeli: Laimi Mäki

Himmeli: Laimi Mäki

Himmeli: Laimi Mäki

Himmeli: Laimi Mäki

Ihanaa uuden opettelua!

Joulu on käsityömyyjäisten aikaa - mukaan vaan! :)

Yksi myyntituotteeni oli pikkukukkarot/-laukut. Niiden tekeminen oli uusi taito opeteltavaksi, piti harjoitella mm. kukkaronkehysten kiinnittämisen tekniikkaa.

Alla olevissa kuvissa ovat minun ensimmäiset pikkulaukkuni. Auksi tekeminen oli hidasta kokeilua ja jos tekee yksilöllisiä, mietittyjä töitä, niin jokaisen työn suunnitteluun ja tarinan kehittelyyn menee hyvänlaisesti aikaa. Ei tällä systeemillä siis palkoille pääse, mutta käsitöiden tekeminen on rauhoittavaa, terapeuttista ja niin MUKAVAA! :) 

Tämä punakuvioinen laukku on puisella leimasimella käsin painettua puuvillaa. Pinnalle ompelin maailmalla kierrelleitä, vanhoista vaatteista ja varastoista kerättyjä nappeja - monta tarinaa kerrottavana!

Onnea tuova :) norsulaukku on tehty teollisesti painetusta puuvillakankaasta, olkahihnanyöri on hyvän ystävän käsityöläistädin perintöä, metallinen norsu on kulkenut thaimaalaisen paidan nappina monet matkat - kun laukun kanssa kulkee, norsu hiljaa kilisee onnellisia säveliä.

Sinisen laukun puuvillakangas on värjätty solmubatiikkitekniikalla, oranssi päälle ommeltu kukkanen on käsin virkattua pitsiä ja nappi löytyi mummulta peritystä nappilaatikosta. Vanhat tavarat saavat uuden mahdollisuuden kertoa tarinaansa ja olla osallisina uusissa tarinoissa...

...tarinoissa, joihin käsityön tekijä ei enää voi vaikuttaa. Nämäkin pikkulaukut ovat jo saaneet uuden kodin... :)

Synnytetyt teokset kulkevat omia, tekijälle tietämättömiä, polkujaan...

Tähän liittyen pohdittavaksi vielä Tuovi Määttäsen runo kokoelmasta Oranssikuu, 2002

Korienpunoja, laukuntekijä
kenelle solmit kaunista koria,
kenelle tikkaat nahkaista laukkua?

Hänelle teen, joka laukussa kantaa
korissa kantaa kannen alla
viinipulloa, aurinkorasvaa,
pokkarikirjoja, turistikarttaa,
tanssikenkiä, rakkauslauluja

kenelle vielä?

Hänelle teen, joka laukussa kantaa
korissa kantaa kannen alla
aapiskirjoja, lämmintä leipää,
maitoa, marjoja, malarialääkettä,
puhdasta paitaa, virkkuupeittoa

kenelle vielä?
 
Hänelle teen, joka laukussa kantaa,
korissa kantaa kannen alla pommia, aseita, ammuksia,
räjähdyspanosta, ruumisarkkuja,
sirpaleita ja palavaa seinää
kostoa, itkua,
kuolemaa
omaansa ja muiden.

Ötökkähommia

Täällä taas piiitkästä piitkästä aikaa! :)

Meillä tapahtui alkukesästä kummia. 

Jättiläisötökät nimittäin ilmaantuivat häiritsemään päiviäni... ja välillä öitäkin! Niitä alkoi yllättäin kasvaa käsistäni - ensimmäisenä vanhan punaisen villapaidan hiharöyhelöt alkoivat räpsytellä itseään, ne irtautuivat paidasta paljetein kimaltelevaksi perhoseksi! Heti sen jälkeen iki-ihanat ja ikivanhat pitsein ja pistoin paikatut rakkaat farkkuni hajosivat pitkiä jalkojaan sätkytteleväksi joskin melko iloisen näköiseksi hämähäkiksi. 

Eikä aikaakaan, kun vanha alpakkalangasta neulottu yksinäinen polvenlämmitin kasvatti läpikuultavat siivet ja alkoi surista ampiaisena. Yhtenä aurinkoisena kesäeväsretkipäivänä Mäntässä sormieni lomasta puikahti virttyneestä villahuovasta esiin kääriytyvä tatuoitu hiirulainen ja pieni maan matonenkin halusi mukaan luikerrella...

Ei ne kauaa meillä asustaneet, muuttivat uuteen kotiin... sammalmetsään Ikaalisiin... siellä niitä voi satunnainen ohikulkija salaa kurkistella ja ihmetellä niiden kisailua pikku nallejen kanssa... :)

Elämän kiertokulku

Kierrättäminen on tärkeää!

Kierrättäminen on viisasta!

Kierrättäminen on kivaa!

Minä olen ollut luonnosta ja ympäristöstä kiinnostunut jo nuoruudestani asti. Niinpä meillä kierrätetään kodin normaalit kierrätyskelpoiset jätteet: paperit, kartongit, biojätteet, metallit, lasit ja tietysti ongelmajätteetkin. Ja vanhat vatteet.

.

Nuorempana olin asian suhteen aika mustavalkoinen - niinkuin nuoruuteen kuuluukin! - en ymmärtänyt miksi kaikki eivät kierrätä, välitä luonnon säilymisestä, vihreistä elämänarvoista. Oman opiskelualani ja ammattinikin olen valinnut juuri näihin luontoarvoihin perustuen.

.

Nykyäänkin pidän näitä asioita todella tärkeinä, mutta elämä on koulinut; on vaan hyväksyttävä, että meitä on täällä niin monin eri tavoin ajattelevia - ja tuntuu, että aika paljon niitäkin, jotka eivät juurikaan ajattele :) - ihan mikä tahansa asia ymmärretään niin monin eri tavoin.

Minulle kierrätyksestä on nykyään tullut ilon ja taiteenkin lähde. Saan muutamalta hyvältä ystävältä heidän tarpeettomiksi jääneitä vaatteitaan ja tekstiilejä - niistä sitten suunnittelen ja rakentelen uusia vaatteita, myös vaatteita, joita ei voi käyttää ja erilaisia sisustustekstiilejä. Esimerkiksi lempparihousuni on koottu kaksista eri farkuista ja polvet paikattu vielä pitseillä. Monet villapaitani olen muokannut vanhoista leikkelemällä ja kirjomalla.

.

Kuvassa olevan punaisen, villaisen paidan sain alunperin veljeni vaimolta; otin siitä korkean kauluksen pois, muotoilin kaula-aukon uudelleen ja lyhensin helmasta. Tykkään näyttävistä ja hörhelöisistäkin hihansuista, joten paidasta irroitetuista osista tein siihen uudet hihansuut, jotka kirjoin.

.

.

Nyt täytyy vaan sanoa, että eikun hihat heilumaan!

Vankien uusi harrastus

Tänään pongasin Aamulehdestä hauskan artikkelin, jonka olen omassakin elämässä usein huomannut - käsityö auttaa moneen asiaan! Britanniassa vankeja on opastettu käsitöiden maailmaan ja tuhannet vangit siellä ovat huomanneet, että koruompeluun ja tilkkutöihin on helppo jäädä koukkuun. Käsitöillä on ollut suuri vaikutus heidän mielentilaansa - aikaisemmin masentuneet vangit ovat löytäneet siitä apua oloonsa.

.

.

.

Tämä sopii oikein hyvin yhteen taideterapiasta tutun ajatuksen kanssa, jossa rikkinäisen ja jollain tapaa kaoottisen taustan omaavaa ihmistä ei tule aluksi laittaa tekemään kovin ekspressiivistä teosta, vaan hyvin strukturoitu tehtävä tuo järjestystä hänen elämäänsä. Jos puhutaan maalaamisesta, niin esimerkiksi märälle pohjalle maalatut akvarellivärit ovat hyvin ekspressiivisiä ja vaikeasti hallittavia, kun taas liiduilla esimerkiksi on helpompi hallita sitä jälkeä mitä tekee. Olen alkanut näiden oppien myötä ymmärtämään, että kuvataideopetuksessakin tarvitaan monen eri tyyppisiä tehtäviä - ei vain ekspressiivisiä, vaan jotkut hyvinkin strukturoituja.

... ja nyt neulomaan... :)

Majailua

PESÄ

Havumetsään tein unista asunnon,

kokoon kyhäsin ihmisen pesän.

Panin kirkkaasta itkusta ikkunat,

asuin lämmöllä loppuneen kesän.

Minun majaani kylällä moititaan

hatarammaksi harakanpesää.

Se pystyssä pysyy, niin puhutaan,

hädin tuskin tulevaan kesään.

Puhukoot. Kun tupa on tuulesta

niin sitä ei tuulet voi kaataa.

Tätä tölliä talvet vain tuudittaa.

Makeasti me pankolla maataan.

- osa Leena Krohnin runosta PESÄ -

Se on kummaa miten jotakin asiaa voi tehdä läpi yön, lähes aamuun asti, eikä edes huomaa väsymystään. Niin mulle kävi viime yönä - TAAS KERRAN.

Ompelin pienelle Vilmukalle 1-vuotissynttärilahjaksi oman piilopaikan - MAJAN, jonka kankaat olivat itse värjättyjä: vihreä solmuvärjättyä paksua puuvillaa ja kattossa oleva ohut läpikuultava puuvillakangas polttopainettua ja maalattua. Sisäteltta on valmista valoverhoa.

Majan pyöreä rakenne muodostuu hula-vanteen avulla, joka on majan sisälle solmittu kiinni nauhoin ja otettavissa hula-käyttöön helposti - nauhat vain auki ja hulaamaan. Majan katossa on kiinnityslenkki, josta majan voi ripustaa vaikka puun oksaan roikkumaan.

Katon reunan koristelin sadoin napein - ja niitä ommellessa sitä vierähti yö aamu viiteen asti! Välillä mietin, että meen nukkuun ihan just, tää nappi enää kiinni.... ja niinhän se jatkui.

Kuvista:

Ylimmäinen MAJA -kuva on napattu pikaisesti ulkona, kun olimme jo 1-v synttäreille lähdössä - tuuli liehuttaa helmuksia, kun mieheni, jonka olen kuvasta "siivonnut" pois :), pitää majaa niin korkealla. Alemmat kuvat yksityiskohtia katon reunan nappikoristelusta.

Tuntuu kivalta, että on sellaisia asioita, joista voi todella innostua ja unohtaa ajan kulun!

Onko sinulla joitakin intohimoja, joiden myötä ajankulu unohtuu?

Elokuvien viisautta

Minä olen innokas elokuvien katsoja. Joskus elokuvista nousee esiin myös omaan elämään vaikuttavia asioita. Olen löytänyt elämänfilosofiaa mm. vanhasta ihanasta Bridget Jonsin päiväkirjasta. Aina kun tärkeänä kokkailen vieraille tai teen lahjoja tai siivoilen kotia juhlia varten kauhistellen miten mikäkin kohta on rempallaan, kaivan esiin muistoistani BJ:n päiväkirjan opetuksen: sinisen "narukeiton". Siinä Colin Firth nauraa Bridgetin siniselle keitolle vakuuttaen, että hyvät ystävät tulevat Bridgetin kanssa syömään ja juomaan ja juhlimaan juuri Bridgetin vuoksi, eivätkä hänen keittotaitojensa takia. Se on niin ihanan lohdullinen ja lämmin tapa ajatella - ei tärkeää ole se kaikki ulkoinen krumeluuri vaan ystävyys ja tunne ja välittäminen. Ja elämä on taas vähän helpompaa...

Tänä jouluna minä vietin melkoisen tovin aikaani tekemällä erilaisia - ihan outoja ja varmaan mitä suurimmassa määrin turhia - joululahjoja. Sormien väkertäessä mielessä pyörivät iloiset ajatukset lahjan saajasta, yhteisistä kokemuksistamme ja heidän tärkeydestään omassa elämässäni.

Tässä on kuva parista tekeleestä.

Kuva 1:

"Polonavain-kaulakorut" on tehty Paolan ensimmäisen auton virta-avaimista. Ajattelin niillä olevan Paulalle ja Pekalle tunnearvoa - ehkä ne tuovat heille mieleen moninaiset seikkailut Polon matkassa!

Kuvat 2 ja 3:

Pienoiselle Vilmukalle ompelin "Vilma´s Fleacircus" mekon, jonka mukana kulkee melkoinen määrä pieniä ötököitä napitettuna halmaan tai hihansuihin, "kirppujen" paikkaa voi vaihdella mielin määrin tai vaikka ottaa kaikki pois... Eri asia on tietenkin voiko tätä kolttua päällä kauheasti pitää... :)

Käsityö on voimauttavaa

Joulun lähestyessä olen taas innostunut yhä enemmän käsityöhommiin (ja opiskelu onkin ollut sitten vähän tahmeampaa...). Viime viikkoina olen elvyttänyt tumppujen ja sukkien tekemisen taitoa vuosien takaa - peukaloon ja kantapäähän paluu! Sain Anjalta pussukallisen kierrätysvillalankoja ja siitä innostus taas putkahti ilmoille. Neulominen on ollut todella rentouttavaa, vaikka ensimmäinen sukka meneekin uusiksi (juuri nyt työn alla) - neulonnan ohella TV kertoo samalla minulle maailman tapahtumista ja ajankohtaisista asioista tai esittää jännittäviä elokuvia tai tosiTv-sarjoja - ja samalla minä mietin mitä värejä missäkin kohdassa yhdistelisin, millaista kuviota alkaisin tekemään... Istun ja rentoudun ja jännitykset katoavat. Se on ihanaa ja vangitsevaa! Käsin tekeminen on lahja meille kaikille.

Siitä kirjoittaa mm. Heljä Järnefelt (2006) Käspaikan sivuilla http://www.kaspaikka.fi/opettajanpoyta/artikkeleja/HJ-Kaspaikan-artikkeli.swf

(Kuvassa tämän syksyn toiset tumput; halusin niistä oikein paksut ja lämpimät, joten käytin moninkertaista lankaa ja vielä kuvioneuleena, joten koko ajan tumpun sisällä kulkee lankajuoksuja ikään kuin vuorikerroksena)

Ensimetrejä

Minä tykkään

...

tutkia luontoa...

ihmetellä maailman menoa...

taiteilla...

tehdä käsitöitä...

tutustua juuriin ja mytologiaan...

tuunata...

valokuvata...

möyriä puutarhassa...

oppia aina uutta...

matkustaa pohjoiseen... Kuusamoon...

ihailla kasvien olemusta...

nauraa hauskoille ja humoristisille asioille...

mussuttaa suklaata ja salmiakkia...

sukeltaa fantasiaan...

tunnelmoida jouluna...

.

.

Taiteenalani on pääasiassa tekstiili. Teen paljon muutakin, mutta mielenkiintoisimmaksi koen tekstiilin muokkaamisen. Teen joskus päälle puettavaa taidetta, rakennan asuja vanhoista vaatteista, jätekankaista ja romuista - sellaisia, jota ei aina voi käyttää...

Olen sitä mieltä, että taide ei ole vain tuote vaan se on kokemus - ja myös päällä kannettava teos voi herättää tunteita, ajatuksia, dialogia. Ja olla taidetta!

Näissä kuvissa on teokseni MATRIARKKA vuodelta 2008 (mikroaaltouunissa värjätty kangas, goottimallinen leikaus) - Hallitseva Nainen.

MATRIARKALLE kuuluvan korun olen tehnyt naarasporon sarvesta - voimakkaan ja mahtavan naarasporon...

Mutta asu on miehen päällä?