Yössä hiljaa

METSÄN PELÄSTYTTÄMÄ

Juntin Kalla loikoilee Vähänvaaran metsäkodan risupeitteisellä lavalla yrittäen unenpäästä kiinni. Mutta uni ei tahdo tulla. Vanhassa metsäkömmänässä on jotakin outoa, käsittämätöntä. Kallasta tuntuu kuin hän ei olisi täällä yksinään, vaikkahan onkin tänne yksin illan pimetessä saapunut ja asettunut yökuntiin.

Ei Kalla ensimmäistä kertaa ole metsien yövieraana. Vanha erämies on monet vuodet ja monet kiveliöt kiertänyt pyytöretkillään, satojen asentokuusien tyvillä hän on nukkunut nuotiolla ja taas toisin vuoroin loikoillut autioiden metsäkotien risuvuoteella. ....

...JA TARINAN JATKO LÖYTYY TÄÄLTÄ...
(Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta - vanhoja tarinoita, WSOY 1934, s. 37)


Mikä mahtava aarreaitta meillä onkaan vanhoissa kansanperinteen taruissamme! Ja hienoa, että nykyisin mm. Paulaharjun tuotantoa löytyy verkosta.

Kuvat olen ottanut Voipaalan Taidekeskuksessa eräänä lokakuisena yönä - ihan kuin metsän henget olisivat silloin olleet liikkeellä...

Uusia maailmoja luomassa

Tänä kesänä olen mennyt kesätöihin - olen Ti-Ti Nallen talossa somistajana, sisustajana, toimistossa, myymälässä, yleismiehenä...! Siellä olen löytänyt itsestäni taas intohimon luoda tarinoita visuaalisesti. Ensimmäiset päivät olen nimittäin saanut uusia Talon sisustusta, mm. luomalla uusia pikku maailmoja!

Yläkerran suureen vinttikomeroon lavastin merenalaisen seikkailun mahtavine mustekaloine ja aarrearkkuineen, kurkistuskaappiin vihreyttä ja hiekkaa pursuavan metsäseikkailun, Talon uuniin Taneli -hiiren kotikolon ja vielä Nallejen nukketalon sisustuksen.

Tilat ovat pleksien takana lasten ja aikuisten katsottavissa olevina "näyttämöinä" - houkuttaen tarinoiden tulkintaan ja mielikuvituksen käyttöön! (Niillä ei kukaan varsinaisesti leiki).

Kun lähden uutta tilaa rakentamaan kehitän mielessäni aina tarinan. Mitä on tapahtunut aiemmin, mitä juuri nyt tapahtuu, kenelle se tapahtuu ja mitä sitten seuraa, miltä ympäristö tällöin näyttää ja tuntuu... Pohdin myös mitä katselija siitä voi löytää. Minusta on hauskaa piilottaa maailmoihin paljon pieniä yksityiskohtia, joita voi yllättäen huomata. Nallejen nukketalossa juoksentelee pikku hiirenpoikasia eri paikoissa: siemensammiossa, portaissa, lankakerien seassa, oksasaavissa ja niin edelleen. Käsin väkertelin sinne mm. pieniä soittimia, esim. puisesta munakupista rummun laittamalla siihen rumpukalvon poronnahkakalvosta, kitaran muovailuvahasta ja langasta jne. Aikaa vievää, mutta hauskaa!

ERILAISTEN MAAILMOJEN JA TARINOIDEN VISUAALINEN LUOMINEN ON MAHTAVAA! SE ON MUN JUTTU!

Tässä on muutama, tosin aika heikkolaatuinen, kuva näistä luomistani maailmoista - jouduin pleksin läpi kuvaamaan, kun en hokannut rakentamisen aikaan kameran kanssa heilua... :)

Ensimmäisessä kuvassa on uunissa oleva Taneli -hiiren pesä värivalojen loisteessa.

Toisessa kuvassa nukkekoti, johon rakentelin Ti-Ti Nallen perheenjäsenille ominaisia huoneita.

Kolmannessa kuvassa on yksityiskohta nukketalon kellarikerroksesta, jossa Taneli -hiiren yksi poikanen kurkistelee oksasaavin keskeltä.

Neljännessä kuvassa on Isä -Nallen nikkarointihuone.

Laiskamato pakkaspäivänä

Tänään oli melkeinpä tulipalopakkaspäivä

- Kuusamosssa saavutettiin talven pakkasennätys, mittari laski 37,1 pakkasasteeseen, meillä oli sentään vain -20 astetta ja ihanaa auringonvaloa.

Pienen pakkaslenkin jälkeen käperryin lukemaan jykevää tietopakettia kaikille luonnossa viihtyville ja siitä kiinnostuneille. Kyseessä on Mikko Rimmisen ja Kyösti Salokorven kirja Hämärä luonto, josta löytyy lajikuvauksia modernista faunasta: sikanaudasta, nestehukasta, uutisankasta, kuumasta koirasta, laiskamadosta...

...laiskamadosta... juuri sellainen olo on tänään...

" Tämän vähäeleisen otuksen tikapuuhermostosta ovat aikojen saatossa pienat lahonneet ja katkeilleet, joten se tyytyy unelmoimaan kaikkien eläinlajien välisestä veljeydestä ja tasa-arvosta. Välillä laiskamato hurmioituu lapsellisista haaveistaan niin, että se voi selittämättömältä näyttävän vaellusvietin kourissa törmäillä päättömästi jopa vaaksan päähän." (Hämärä luonto s.46)

Eipä totisesti ole tullut joululomalla paljon reissailtua, ja hermosto taitaa olla melko lailla lahonneessa tilassa. No - ensi viikolla alkaa taas matkustelut Helsinkiin ja on pakko ravistaa laiskamadon kaapu yltään.

Minusta tuntuu, että näin tänään pikku lenkilläni todisteita toisen urbaanin otuksen liikehdinnästä, nimittäin kuuman koiran.

" Kuuman koiran pitkulainen ruumis tuo mieleen jalattoman mäyräkoira Jepen. Surkastuneita tarttumaelimiään apuna käyttäen se raahautuu tuli hännän alla pitkin törkyistä asfalttia. Kuuman koiran turkki on useimmiten kärventynyt olemattomiin, ja sen epämiellyttävän nahkeaan ihoon tarttuu kadulta erilaisia roskia ja paperitolloja, joihin se kääriytyy yöksi säilyttääkseen ruumiinlämpönsä... ...Tuhoontuomittuja ovat yritykset kesyttää tämä katujen kasvatti sylikoiraksi; halattaessa sen sisäelimet saattavat muljahtaa molemmista päistä ulos, ja vähintäänkin se ruiskauttaa kellertävät jätöksensä valkoisen paidan rinnuksille." (Hämärä luonto s. 44)

Joku oli varmasti yrittänyt sen pelastaa pakkasesta turvaan ja se raukka oli sisäelimensä muljauttanut ulos. Hangessa oli jäljellä vain keltainen läikkä tästä kohtaamisesta. (Nappasin tästä todistusaineistoksi valokuvankin, se on tuossa ylempänä)

Kaiken kaikkiaan Hämärä luonto on silmiä avaava ja ratkiriemukas lukemiskokemus! Saattaapa näistä eläimistä löytyä aiheita tuleviin opetuksiinkin...

Hauska pakkaspäivä!