Ihanaa uuden opettelua!

Joulu on käsityömyyjäisten aikaa - mukaan vaan! :)

Yksi myyntituotteeni oli pikkukukkarot/-laukut. Niiden tekeminen oli uusi taito opeteltavaksi, piti harjoitella mm. kukkaronkehysten kiinnittämisen tekniikkaa.

Alla olevissa kuvissa ovat minun ensimmäiset pikkulaukkuni. Auksi tekeminen oli hidasta kokeilua ja jos tekee yksilöllisiä, mietittyjä töitä, niin jokaisen työn suunnitteluun ja tarinan kehittelyyn menee hyvänlaisesti aikaa. Ei tällä systeemillä siis palkoille pääse, mutta käsitöiden tekeminen on rauhoittavaa, terapeuttista ja niin MUKAVAA! :) 

Tämä punakuvioinen laukku on puisella leimasimella käsin painettua puuvillaa. Pinnalle ompelin maailmalla kierrelleitä, vanhoista vaatteista ja varastoista kerättyjä nappeja - monta tarinaa kerrottavana!

Onnea tuova :) norsulaukku on tehty teollisesti painetusta puuvillakankaasta, olkahihnanyöri on hyvän ystävän käsityöläistädin perintöä, metallinen norsu on kulkenut thaimaalaisen paidan nappina monet matkat - kun laukun kanssa kulkee, norsu hiljaa kilisee onnellisia säveliä.

Sinisen laukun puuvillakangas on värjätty solmubatiikkitekniikalla, oranssi päälle ommeltu kukkanen on käsin virkattua pitsiä ja nappi löytyi mummulta peritystä nappilaatikosta. Vanhat tavarat saavat uuden mahdollisuuden kertoa tarinaansa ja olla osallisina uusissa tarinoissa...

...tarinoissa, joihin käsityön tekijä ei enää voi vaikuttaa. Nämäkin pikkulaukut ovat jo saaneet uuden kodin... :)

Synnytetyt teokset kulkevat omia, tekijälle tietämättömiä, polkujaan...

Tähän liittyen pohdittavaksi vielä Tuovi Määttäsen runo kokoelmasta Oranssikuu, 2002

Korienpunoja, laukuntekijä
kenelle solmit kaunista koria,
kenelle tikkaat nahkaista laukkua?

Hänelle teen, joka laukussa kantaa
korissa kantaa kannen alla
viinipulloa, aurinkorasvaa,
pokkarikirjoja, turistikarttaa,
tanssikenkiä, rakkauslauluja

kenelle vielä?

Hänelle teen, joka laukussa kantaa
korissa kantaa kannen alla
aapiskirjoja, lämmintä leipää,
maitoa, marjoja, malarialääkettä,
puhdasta paitaa, virkkuupeittoa

kenelle vielä?
 
Hänelle teen, joka laukussa kantaa,
korissa kantaa kannen alla pommia, aseita, ammuksia,
räjähdyspanosta, ruumisarkkuja,
sirpaleita ja palavaa seinää
kostoa, itkua,
kuolemaa
omaansa ja muiden.

Ötökkähommia

Täällä taas piiitkästä piitkästä aikaa! :)

Meillä tapahtui alkukesästä kummia. 

Jättiläisötökät nimittäin ilmaantuivat häiritsemään päiviäni... ja välillä öitäkin! Niitä alkoi yllättäin kasvaa käsistäni - ensimmäisenä vanhan punaisen villapaidan hiharöyhelöt alkoivat räpsytellä itseään, ne irtautuivat paidasta paljetein kimaltelevaksi perhoseksi! Heti sen jälkeen iki-ihanat ja ikivanhat pitsein ja pistoin paikatut rakkaat farkkuni hajosivat pitkiä jalkojaan sätkytteleväksi joskin melko iloisen näköiseksi hämähäkiksi. 

Eikä aikaakaan, kun vanha alpakkalangasta neulottu yksinäinen polvenlämmitin kasvatti läpikuultavat siivet ja alkoi surista ampiaisena. Yhtenä aurinkoisena kesäeväsretkipäivänä Mäntässä sormieni lomasta puikahti virttyneestä villahuovasta esiin kääriytyvä tatuoitu hiirulainen ja pieni maan matonenkin halusi mukaan luikerrella...

Ei ne kauaa meillä asustaneet, muuttivat uuteen kotiin... sammalmetsään Ikaalisiin... siellä niitä voi satunnainen ohikulkija salaa kurkistella ja ihmetellä niiden kisailua pikku nallejen kanssa... :)

Yössä hiljaa

METSÄN PELÄSTYTTÄMÄ

Juntin Kalla loikoilee Vähänvaaran metsäkodan risupeitteisellä lavalla yrittäen unenpäästä kiinni. Mutta uni ei tahdo tulla. Vanhassa metsäkömmänässä on jotakin outoa, käsittämätöntä. Kallasta tuntuu kuin hän ei olisi täällä yksinään, vaikkahan onkin tänne yksin illan pimetessä saapunut ja asettunut yökuntiin.

Ei Kalla ensimmäistä kertaa ole metsien yövieraana. Vanha erämies on monet vuodet ja monet kiveliöt kiertänyt pyytöretkillään, satojen asentokuusien tyvillä hän on nukkunut nuotiolla ja taas toisin vuoroin loikoillut autioiden metsäkotien risuvuoteella. ....

...JA TARINAN JATKO LÖYTYY TÄÄLTÄ...
(Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta - vanhoja tarinoita, WSOY 1934, s. 37)


Mikä mahtava aarreaitta meillä onkaan vanhoissa kansanperinteen taruissamme! Ja hienoa, että nykyisin mm. Paulaharjun tuotantoa löytyy verkosta.

Kuvat olen ottanut Voipaalan Taidekeskuksessa eräänä lokakuisena yönä - ihan kuin metsän henget olisivat silloin olleet liikkeellä...

Omenaputouksia

Syksy on ihan parasta aikaa!


Nyt saadaan nauttia "superruokaa" mielin määrin. Luonto tarjoilee herkkuja suurella kädellä! Tautien selätykseen omenoita, kurpitsansiemeniä, kuusenkerkkäteetä ja kaikenlaisia droppeja. Mutta kaikkein parasta "lääkettä" on luonnossa liikkuminen. Ihanat aamusumut, syksyn mehevät värit ja suuremmoiset värikartat eri sävyistä, mehukkaat hedelmät ja sienet, sateen kastelemat pellot, kimaltelevat sadepisarat...

Ja tämähän on nyt myös tieteellisesti todistettu, asiasta on julkaissut tutkimuksen mm. the Environmental Science and Technology Journal. Tässä linkki BBC:n juttuun. http://news.bbc.co.uk/2/hi/health/8654350.stm

MENNÄN METSÄÄN! :)

Uusia maailmoja luomassa

Tänä kesänä olen mennyt kesätöihin - olen Ti-Ti Nallen talossa somistajana, sisustajana, toimistossa, myymälässä, yleismiehenä...! Siellä olen löytänyt itsestäni taas intohimon luoda tarinoita visuaalisesti. Ensimmäiset päivät olen nimittäin saanut uusia Talon sisustusta, mm. luomalla uusia pikku maailmoja!

Yläkerran suureen vinttikomeroon lavastin merenalaisen seikkailun mahtavine mustekaloine ja aarrearkkuineen, kurkistuskaappiin vihreyttä ja hiekkaa pursuavan metsäseikkailun, Talon uuniin Taneli -hiiren kotikolon ja vielä Nallejen nukketalon sisustuksen.

Tilat ovat pleksien takana lasten ja aikuisten katsottavissa olevina "näyttämöinä" - houkuttaen tarinoiden tulkintaan ja mielikuvituksen käyttöön! (Niillä ei kukaan varsinaisesti leiki).

Kun lähden uutta tilaa rakentamaan kehitän mielessäni aina tarinan. Mitä on tapahtunut aiemmin, mitä juuri nyt tapahtuu, kenelle se tapahtuu ja mitä sitten seuraa, miltä ympäristö tällöin näyttää ja tuntuu... Pohdin myös mitä katselija siitä voi löytää. Minusta on hauskaa piilottaa maailmoihin paljon pieniä yksityiskohtia, joita voi yllättäen huomata. Nallejen nukketalossa juoksentelee pikku hiirenpoikasia eri paikoissa: siemensammiossa, portaissa, lankakerien seassa, oksasaavissa ja niin edelleen. Käsin väkertelin sinne mm. pieniä soittimia, esim. puisesta munakupista rummun laittamalla siihen rumpukalvon poronnahkakalvosta, kitaran muovailuvahasta ja langasta jne. Aikaa vievää, mutta hauskaa!

ERILAISTEN MAAILMOJEN JA TARINOIDEN VISUAALINEN LUOMINEN ON MAHTAVAA! SE ON MUN JUTTU!

Tässä on muutama, tosin aika heikkolaatuinen, kuva näistä luomistani maailmoista - jouduin pleksin läpi kuvaamaan, kun en hokannut rakentamisen aikaan kameran kanssa heilua... :)

Ensimmäisessä kuvassa on uunissa oleva Taneli -hiiren pesä värivalojen loisteessa.

Toisessa kuvassa nukkekoti, johon rakentelin Ti-Ti Nallen perheenjäsenille ominaisia huoneita.

Kolmannessa kuvassa on yksityiskohta nukketalon kellarikerroksesta, jossa Taneli -hiiren yksi poikanen kurkistelee oksasaavin keskeltä.

Neljännessä kuvassa on Isä -Nallen nikkarointihuone.

Kesä!

Lämpimin toukokuu sataan vuoteen!

.

.

Mistä tietää, että on kesä?

.

Hyönteisistä - ne alkavat surista ja pöristä kukkien ympärillä, kesän kiihkoa täynnä... humaltuen herkullisista tuoksuista, kiihottavista väreistä, lisääntymisen riemusta!

...mutta joskus riemu voi loppua lyhyeenkin...

.

Kuusenkerkistä - kirpeähkön makuiset, vielä untuvaisen pehmeät ja hehkuvan vihreät kuusien vuosikasvaimet ojentelevat meille herkkuaan maisteltavaksi - vihreää kultaa pureskellessa kaikkoaa yskä ja sairaudet ja elinvoima virtaa suoniin!

.

Siitepölystä - luonto rakastelee, hedelmöittää ja hedelmöittyy, jakaen auliisti siitepölyään tuulien syliin levittäytymään yli maan! Tämä hedelmällisyyden humahdus näkyy kaikkialla keltaisena rakkauden pölynä... (nenäliinat esiin!)

.

Vuokoista - kun kevät vaihtuu kesään koristaa metsiä ja mantuja viattoman väriset valkovuokot, auringon hehkua säteilevät keltavuokot yhtyen kukkapenkeillä terälehtiään ylpeästi ojentelevien tulppaanien ja keinuen nyökkäilevien narsissien kesän tulon ylistykseen.
.

Rentukoista ja sorsapoikueista - Sulamisvesien täyttämät ojanvarret puhkeavat kukkimaan rentukkayhteiskuntien kasvaessa toinen toisensa viereen, ohjaamaan sorsapoikueiden uiskentelua tanssivan veden kanssa.

.

.

.

Minun lempiharrastukseni on valokuvaaminen - valokuvat ovat minun päiväkirjani, ne ovat minun muistiinpanoni, ne luovat minulle uutta todellisuutta. Valokuvat tekevät maailmastani esteettisen - niihinvoi valita juuri ne kohdat talteen mitkä kiinnostavat ja rajata kaiken muun ulos. Voisipa elämääkin hallita niin helposti....

Elämän kiertokulku

Kierrättäminen on tärkeää!

Kierrättäminen on viisasta!

Kierrättäminen on kivaa!

Minä olen ollut luonnosta ja ympäristöstä kiinnostunut jo nuoruudestani asti. Niinpä meillä kierrätetään kodin normaalit kierrätyskelpoiset jätteet: paperit, kartongit, biojätteet, metallit, lasit ja tietysti ongelmajätteetkin. Ja vanhat vatteet.

.

Nuorempana olin asian suhteen aika mustavalkoinen - niinkuin nuoruuteen kuuluukin! - en ymmärtänyt miksi kaikki eivät kierrätä, välitä luonnon säilymisestä, vihreistä elämänarvoista. Oman opiskelualani ja ammattinikin olen valinnut juuri näihin luontoarvoihin perustuen.

.

Nykyäänkin pidän näitä asioita todella tärkeinä, mutta elämä on koulinut; on vaan hyväksyttävä, että meitä on täällä niin monin eri tavoin ajattelevia - ja tuntuu, että aika paljon niitäkin, jotka eivät juurikaan ajattele :) - ihan mikä tahansa asia ymmärretään niin monin eri tavoin.

Minulle kierrätyksestä on nykyään tullut ilon ja taiteenkin lähde. Saan muutamalta hyvältä ystävältä heidän tarpeettomiksi jääneitä vaatteitaan ja tekstiilejä - niistä sitten suunnittelen ja rakentelen uusia vaatteita, myös vaatteita, joita ei voi käyttää ja erilaisia sisustustekstiilejä. Esimerkiksi lempparihousuni on koottu kaksista eri farkuista ja polvet paikattu vielä pitseillä. Monet villapaitani olen muokannut vanhoista leikkelemällä ja kirjomalla.

.

Kuvassa olevan punaisen, villaisen paidan sain alunperin veljeni vaimolta; otin siitä korkean kauluksen pois, muotoilin kaula-aukon uudelleen ja lyhensin helmasta. Tykkään näyttävistä ja hörhelöisistäkin hihansuista, joten paidasta irroitetuista osista tein siihen uudet hihansuut, jotka kirjoin.

.

.

Nyt täytyy vaan sanoa, että eikun hihat heilumaan!